Matka Martalla

Atlantan julkista liikennettä kutsutaan Martaksi, suomalaisittain Martta. Martta koostuu kahdesta metrolinjasta ja yli sadasta bussireitistä. Martta toimii ruuhka-ajan ulkopuolella kohtalaisesti ja ruuhka-aikaan surkeasti. Seikkailunhaluiselle Martta on kuitenkin kokeilemisen arvoinen.

Matkustaessani Martta-bussilla ensimmäistä kertaa olin jo saanut hyviä ohjeita: Bussi pysähtyy vetäisemällä seiniä kiertävästä vaijerista, ja ovet ovat kuin saluunan ovet, jotka pitää itse tuuupata auki, jos aikoo ulos. Bussiaikataulua en osannut lukea, ja ensimmäinen matka yliopistolle vei ehkä puolitoista tuntia. Matkatunnelmaa lisää noin viiden minuutin välein pyörivä kuulutus: "Väkivalta Martta-työntekijää kohtaan on vakava rikos, josta rangaistaan jopa kahdellakymmenellä vuodella vankeutta. Syyttäjä tulee syyttämään rikoksesta ankarimman asteikon mukaan."

Iloista matkaa!

Pelkoa ja inhoa Atlantassa, osa 1

Ennen muuttoa ehdin miettiä monia asioita, jotka menisivät Atlantassa pieleen tai joista en pitäisi. Yksi sellainen asia oli amerikkalainen kohteliaisuuskulttuuri. Epäilin etukäteen, että minua pidettäisiin pahatapaisena ja jäykkänä suomalaisena. Ajattelin, että jatkuva hymyileminen ja kohteliaisuuksien lausuminen alkaisi käydä hermoille. Jännitän monia sosiaalisia tilanteita, joten luonteva seurusteleminen englanniksi vaikutti kaukaiselta haaveelta.

Kävikin päinvastoin. Pidän keskustelujen kepeydestä ja kohteliaisuudesta. Se helpottaa uusien ihmisten tapaamista ja asioiden hoitamista. Ei muuta kuin hyvä ryhti, vähän hymyä ja sanoja toisen perään. Nyökyttelyä ja ihastuneita huudahduksia, "oh, really!" Minulle on kerrottu, että eteläosavaltioiden asukkaat ovat hieman leppoisampia kuin pohjoisen asukkaat, mikä saattaa helpottaa sopeutumista. Olemme jossakin jäykkien hämäläisten ja vilkkaiden ja kiireisten Duracel-pupujen välimaastossa.

Aina ei onnistu. Seuraavanlainen sanavaihto käytiin kovassa hälinässä.

professorisetä: Anteeksi, taidan kyllästyttää sinua jutuillani.
Katri: Voi, kyllä.

Joskus pitäisi vetää vähän henkeä ja miettiä, mitä sanottiin. Joskus jos keskustelukumppanilla on vaikea aksenttin tai hälinä on kova, saan tuskin mitään selvää. Aina ei jaksa kysyä, mitä sanottiin, joten annan välillä vastauksia summamutikassa. Aina ne eivät osu kohdalleen.

Ainaisella kohteliaisuudella on toinenkin puoli. Orientaatiokurssilla sain kuulla, että monien vaihtareiden on vaikea ystävystyä amerikkalaisten kanssa ja monella amerikkalaisella on vähän hyviä ystäviä. Yksityinen on yksityistä. Se ei tietysti kuulosta suomalaisen korvaan aivan vieraalta.

(Sairas)loma

Vuoden alku ja loppu eivat menneet ihan putkeen. Ehdin sairastaa kahdesti, tietokone meni rikki (eika tietenkaan varmuuskopioita) ja loysin otsastani rypyn.

Ensimmainen flunssa iski deadlineviikolla ennen joulua. Istuin keittion poydan aaressa meidan pulleaan paivapeittoon kietoutuneena ja kirjoitin. Sain suurimman osan toista tehdyksi, mutta istumalihaksia ja kyynelkanavia siina koeteltiin. Tokenin sopivasti jouluksi kunnes sairastuin uudelleen muutama paiva joulun jalkeen matkalla Floridaan. Istuin kaksi paivaa autossa kipeana.

Kolmannen paivan aamuna kavin tutustumassa Floridassa amerikkalaiseen terveydenhuoltojarjestelmaan. Jokaisella tehtavalle oli oma tyontekijansa. Ehdin istua kolmessa odotushuoneessa ja kahdessa tutkimushuoneessa ja kanssani jutteli kuusi tyontekijaa. Lopputulema oli yksi varsinainen tutkimus, kaksi laaketta paikan paalla ja antibiootit mukaan.

Vuosi vaihtui Floridassa makoillen. Katselin televisiota ja luin. Viikon ankaralla lukemisella sain vihdoin tahkottua Tuulen vieman lapi. Kaksi lomalle asetettu tavoitetta, saunominen ja jaatelon syominen tavoitettiin myos.

Tietokone simahti samoihin aikoihin kuin minakin. Koska tietokone ei suostunut enaa kaynnistymaan, se lepaili Floridassa kaapissa ja kotiin palattuamme Kimi ryhtyi pelastusoperaatioon. Tiedostot saatiin turvaan muistitikulle, joten voin menna huomenna kirjastoon tekemaan toita. Kuten viime vuonnakin, kaikki tyot tuntuvat kasaantuvan tammikuulle.

Olen ollut nuoruudessani varsin vakuuttunut siita, etta saan vain naururyppyja, mutta teoriani on kenties osoittautunut vaaraksi. Jatkossa kaikki otsaa rypistavat ilmeet, kuten harmistunut, pohtiva ja kiukkuinen ilmeeni, joita kaikkia kaytan hyvin usein, vaihtuvat otsaa siloittavaan hammastyneeseen ilmeeseen.