torstai 30. toukokuuta 2013

Neljä vuodenaikaa

Muuton jälkeen sisäinen kelloni oli hukassa, kun vuodenaika ei tuntunut millään vaihtuvan eivätkä päivät lyhentyneet. Pian ymmärsin kuitenkin iloita Atlantan vuodenajoista. Kasvava tyytyväisyyteni Atlantan säähän oli varmasti suoraan verrannollinen syksyn etenemiseen Suomessa.

Vihdoin olen kokenut Atlantassa kaikki neljä vuodenaikaa. Olen kuvannut lukuvuoden aikana Peachtree Creekiä, jonka ylitän matkallani yliopistolta kotiin.








maanantai 6. toukokuuta 2013

Kanagate


Syksyllä raportointiin Suomessakin, kuinka pikaruokafirma Chick-fil-A:n (jonka  päämaja on täällä Atlantassa) toimitusjohtaja oli ilmaissut, että firma tukee perinteistä perhemallia.* Perinteistä perhemallia oli tuettu ihan viidelle miljoonalla dollarilla, jotka oli lahjoitettu homojen avio-oikeutta vastaan lobbaavalle organisaatiolle. Chick-fil-A:ta alettiin sekä boikotoida että kannattaa julkisesti.

Myös Emoryn ruokalassa on Chick-fil-A. Kerrankin tiskin eteen oli jätetty lappu: 'Make chicken, not politics!'

Nyt Chick-fil-A on saanut lähtöpassit Emorysta. Tietysti kampuksella spekuloitiin, johtuiko se toimitusjohtajan lausumasta, sillä Emory kannattaa avoimesti seksuaalista ja sukupuolista tasa-arvoa. Emory julkaisikin aiheesta tiedotteen, jonka mukaan suhtautumista firmaan oli pohdittu yhteisössä kuukausia. Tiedotteen mukaan firmaa ei kuitenkaan häädetä kampukselta toimitusjohtajan lausunnon takia. Ehkä, ehkä ei.


*Toimitusjohtaja tietysti puhui Raamatun opetuksen mukaisesta perhemallista...


torstai 2. toukokuuta 2013

Yleisön (äidin) pyynnöstä

Kevät meni täällä jo, onneksi otin muutaman kuvan.









En ole koskaan nähnyt näin paljon siitepölyä.
Kaikki autoista lähtien oli vaalean vihreitä.