sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Emory Hospital

Monet tuntemattomat ihmiset ovat kysyneet, opiskelenko lääkäriksi, kun kerron, että olen vierailemassa Emoryssa. Emory on tunnettu sairaalastaan, lääketieteen ja sairaanhoidon opetuksesta ja sairaalan rakennukset hallitsevat isoa osaa kampuksesta.

Toukokuussa asioin sekä päivystyksessä että lääkärin vastaanotolla, koska minua kiusasi pitkään jatkunut kuumeilu, joka sai muutaman viikon kuluessa seurakseen jonkinlaisen tulehduksen solisluun alla. Koska oireet olivat aluksi aika epämääräisiä, minulle tehtiin vähän kaikenlaisia kokeita, mutta mitään ei selvinnyt. Päivystyksessä taisi vierähtää kuutisen tuntia. Pääsin vielä helpolla, sillä kohtalotoverit kertoivat kauhutarinoita paljon pidemmistä odotusajoista. Myöhemmin lääkärin vastaanotolla sain hirvittävän hyvää palvelua vaikka aluksi olin hieman skeptinen, kun sairaanhoitaja kyseli perustietojani ja kirjoitti ne muistiin paperiselle käsipyyhkeelle. Lääkäri, jonka äiti oli kristitty ja isä juutalainen, oli itse opiskellut yhden kurssin Heprealaista Raamattua. Juttelimme siis samalla vähän Vanhasta testamentistakin.

Vihdoin ahkeran tulehduskipulääkkeiden popsimisen myötä kuume ja kipu ovat kadonneet. Toukokuu, tuo suosikkikuukauteni, meni hieman penkin alle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti