Vietin pitkän viikonlopun Fulbrightin matkassa Rhode Islandilla Providencessa. Osallistuin seminaariin, jonka aiheena oli ihmisoikeudet Yhdysvaltojen varhaisessa historiassa. Seminaarin ohjelma oli tiivis mutta ei kovinkaan asiapitoinen. Ehdimme käydä kaupunkikierroksella ja illallisella Brown Universityssä. Illallistimme myös pienissä ryhmissä paikallisten kodeissa; itse pääsin tutustumaan varsinaiseen taideteokseen, sata vuotta vanhaan taloon meren rannalla. Talo oli juurikin sen näköinen, että jostakin ovesta olisi saattanut purjehtia Jean Sibelius tai Helene Schjerfbeck. Teimme myös vapaaehtoistyötä, ja itse kävin maalaamassa seinän AS220:ssä. "Haastavin" ohjelmanumero oli väittelykilpailu. Kuvitelkaapa 120 vaihto-opiskelijaa 61 maasta valmistautumassa yhdessä väittelyyn. Niinpä.
Ihmisoikeudet näytti olevan aihe, joka toi esiin kaksi periamerikkalaista ajattelutapaa. Monet puhujat korostivat yksilön merkitystä oman onnensa seppänä ja sitä, että USA on maailman paras valtio. Täytyy sanoa, että yksi jos toinen kuuntelija pyöritteli silmiään. En voinut olla ajattelematta, kuinka eräs nimeltämainitsematon suomalainen on kutsunut Yhdysvaltoja maailman rikkaimmaksi kehitysmaaksi kuvatessaan yhteiskunnan toimivuutta.
Parasta muiden stipendiaattien tapaamisessa on aina kuulla tarinoita muista maista ja kulttuureista. Itsekin saan kertoa paljon Suomesta ja raamatuntutkimuksesta. Koetin vastailla parhaani mukaan kysymyksiin kuten onko Suomi niin kuin Amerikka, miksi meillä on ilmainen koulutus ja mikä on raamatuntutkimuksen suurin saavutus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti